Artikkelit - Miten koira eroaa ihmisestä?
Monessa suhteessa ihminen on samanlainen kuin koira. Koirat rakastavat kehuja ja makupaloja, suuntaavat kohti mukavaa, ruokaisaa ja helppoa elämää. Niin ihminenkin. Aikuiset mopet loikovat 23 tuntia päivässä, siirtäen vain maallisen tomumajansa sijaintia puolen tunnin välein. Niin teki ihminenkin silloin kun hän vielä oli viisas ihminen. Sitten hänet karkotettiin paratiisista tehtaisiin, toimistoihin ja kellokortin pariin.
Monet koirayksilöt tietävät mitä tahtovat eivätkä arastele tavoitella sitä eivätkä katso hyvällä niitä, jotka asettuvat sen tielle. Kaikkein alimmat ja kaikkein korkea-arvoisimmat ihmiset tekevät samoin. Jos ihminen olisi koira, hän ei tappaisi ja sotisi. Petoeläimillä kun on voimakkaat lajitoveriansa tappamista hillitsevät estot.
Monin tavoin koira on erilainen kuin ihminen. Ihmisellä on ihmissuhdeongelmia, koska hänen on oltava ihmisten kanssa. Jos ei ole tekemisissä ihmisten kanssa ei myöskään ole ihmissuhdeongelmia eikä juuri muitakaan probleemia. Koiralla ei ole koirasuhdeongelmia, aviollisia ristiriitoja eikä paniikkihäiriöitä. Koira ei koskaan lainaa hammasharjaa, se ei kysele kun kumppani tulee myöhään kotiin, se ei ota avioeroa, kavalla kassaa eikä karkaa parhaan ystävättären kanssa.
Koira ei kaki sisällä, se ei sotke piipputupakan kanssa, se ei vaihda öljyä valuvaa kannentiivistettä keittiön pöydällä. Eläimen ei ole suodatettava happea itselleen käyttökelpoiseen muotoon tervan, nikotiinin ja filtterin läpi. Sen ei tarvitse työntää elimistöönsä epäsuotuisia aineita kuten viinaa tai lehtisalaattia.
Koira ei katso olohuoneessa olevaa 22 tuuman lootaa viittä tuntia illassa ja räpelöi kaukosäädintä nähdäkseen mitä lajikumppanit laatikossa tekevät. Se ei huuda sohvalta kannustushuutoja kun matsin selostaja kiihdyttää tahtia vastapuolen maalia lähestyttäessä. Penkkiurheilu sitä ei kiinnosta. Mieluiten se lähtee itse hölkkäämään, oli sää mikä hyvänsä sillä kaikki ilmat ovat sille suotuisia. Juuri sellaisia kuin koiranilmojen pitääkin olla.
Koiralla on varmuus että se on syntynyt vain itsensä vuoksi ilman mitään tarkoitusta. Maailman napa on siinä missä se seisoo, joten Mopen ei tarvitse liittyä lahkoihin joiden päämäärät lokeroivat sen tietynlaiseksi, sen ei tarvitse kumartaa, rukoilla ja palvella koiraa, joka on elänyt joskus satoja vuosia sitten. Se ei ole käärinyt ajatteluaan kielellisiin muotoihin, taiteellisiin kuviin, myyttisiin symboleihin ja uskonnollisiin riitteihin, niin ettei pysty näkemään eikä tietämään mitään ilman näiden symbolien väliintuloa.
Vaatekulut sillä ovat pienet, näin ollen sen ei tarvitse miettiä peilin edessä mikä olisi sovinnaista yllepantavaa illan juhliin. Se on oma itsensä riippumatta kulloisestakin muotihullutuksesta. Se ei halua uutta turkkia, erilaista kampausta tai hammaskorua kulmahampaaseensa. Se ei piittaa mennä kielikurssille, sitä ei kiinnosta morseaakkoset eikä kiinalainen kalligrafia. Moppe ei ajattele eläkeikää eikä obligaatioita. Sitä ei hetkauta tittelit, maine, kunnia eikä liituraidan laki eikä sen tarvitse vaihtaa joka vuosi uutta autoa.
Se viittaa koirannahkakintaalla kissanristiäisille ja mitä muut koirat siitä ajattelevat. Sen ei tarvitse salata elämäniloaan, peläten vaikuttavansa naiivilta, eikä esittää kyllästynyttä silloin, kun se todellisuudessa on kiinnostunut, jotta ei vain vaikuttaisi hienostumattomalta. Koira ei koskaan seisoskele kutsuilla ihmetellen, mitä sanoisi tai miksi se ylipäänsä on tullut sinne. Se ei yritä kynsin hampain olla älykäs, iskeä asian ytimeen, porautua suoraan kysymysten alkulähteille.
Koiraa, samoin kuin kaksijalkaista kiinnostaa vastakkainen sukupuoli ja koiralla homma käy mutkattomasti. Jos joku tyyppi kulmilla sitä kiinnostaa se ei mieti miten lähestyisi daamiaan vaan tökkää kuononsa suoraan kaunottaren kiinnostavampaan päähän. Mopen ei tarvitse kustantaa daamilleen kuuden ruokalajin illallista päästäkseen saatille. Sen ei edes tarvitse lähteä mihinkään. Siinä vain tien laidassa se pääsee isäksi ennen kuin koira ehtii kolmasti haukkua tai sitten ei ja palaa kotiin korva riekaleina. Sille ei tule mieleenkään mennä yhden koiran kanssa naimisiin koska se haluaa elää elämänsä moniavioisena loppuun asti.
Anni Korpela










